Forssan Tornitulet ja Tornihaukat ry on voittoa tavoittelematon yhdistys ja täten lippukunta ei saa toiminnallaan tehdä tuottoa. Lippukunnan budjetin ja tilinpäätöksen hyväksyy yhdistyksen sääntömääräiset vuosikokoukset keväällä ja syksyllä, jotka ovat kaikille jäsenille avoimia tilaisuuksia.
Vaikka lippukunta ei toiminnallaan tee tuottoa, viikkotoiminta, retket, leirit, tapahtumat ja muu toiminta tarvitsee rahaa ja esimerkiksi lippukunnan omien leirien ja retkien osallistumismaksut eivät välttämättä kata todellisia kuluja.
Lippukunta saa vuosittain rahallista tukea taustayhteisöltä, mutta valtaosa toiminnassa käytetystä rahasta tulee varainhankintana. Lippukunta tekee vuosittain varainhankintaa erilaisilla keinoilla, joita ovat mm. adventtikalentereiden ja joulukorttien myyminen, Forssan teatterin narikan hoitaminen sekä lahjoitustavaroilla toimiva kirpputoripöytä. Tilanteen mukaan lippukunta voi tehdä myös satunnaisia talkootöitä, esimerkiksi suurempien leirien leirimaksujen avustuksia varten.
Varainhankintaan osallistumalla aikuinen voi tukea lapsen harrastusta hyvinkin konkreettisilla keinoilla.