Varusteohje

Yleistä

Kunnolliset ja toimivat varusteet ovat olennainen osa partioharrastusta. Ensisijaisia varusteita ovat sopivat ulkovaatteet, kunnollinen rinkka, makuupussi ja makuualusta sekä hyvät jalkineet. Näitä hankkiessa on hyvä huomioida, että lapset voivat joutua kantamaan tavaroitaan pidemmänkin matkan ja aina ei yövytä kamiinateltassa / sisätiloissa. Partiolainen pakkaa itse rinkkansa (vaikka sitten vanhempien valvonnassa) jotta tietää mistä ja mitä rinkasta löytyy. Myös varusteiden nimikointi on ensiarvoisen tärkeää.

Vaatetus

Olosuhteet Suomen luonnossa vaihtelevat ääripäästä toiseen nopeasti. Siksi on tärkeää pakata mukaan riittävästi lämmintä ja mukavaa vaatetta. Päälle kannattaa pukea useampi vaatekerros alla olevan ohjeen mukaan:

Aluskerros
Lähimpänä ihoa on aluskerros. Sen tehtävä on siirtää kosteutta kohti ulompia kerroksia. Kun alin kerros pysyy kuivana, olo pysyy mukavana ja lämpimänä. Märkä vaate tuntuu usein kylmältä. Kylmällä kelillä voi pukea kaksi kerrosta, etenkin jos pysyt paikallasi paljon.

Välikerros
Välikerroksen vaatteet ovat kevyitä sekä huokoisia ja ne sitovat itseensä paljon ilmaa. Välikerroksen vaatte kannattaa olla helposti ja nopeasti puettava. Tällöin välikerroksen voi riisua pois kun lähdetään liikkeelle, ja paikallaan ollessa sen saa helposti ylleen.

Kuorikerros
Kuorikerroksen tehtävä on tuulelta ja kosteudelta suojaaminen. Hyvät kuorivaatteet pitävät tuulta ja sadetta. Kuorikerrosta valitessa on syytä hankkia riittävän isokokoiset vaatteet, jotta alle mahtuu hyvin välikerroksia.

Eristyskerros
Talven pakkasilla käytetään usein neljää vaatekerrosta. Vaatetuksen eristävyyttä voi lisätä kuoritakin päälle puettevalla untuvatakilla. Takissa on myös hyvä olla iso ja lämmin huppu.

Päällä olevien vaatteiden lisäksi repusta olisi hyvä löytyä runsaasti vaihtovaatetta aina sukista vaihtotakkiin saakka. Kuivat vaatteet pitävät kehon lämpimänä.

Rinkka

Rinkan tulee olla riittävän kokoinen (vähintään 55-65l) sekä sellainen, että siihen saa kiinnitettyä hyvin makuupussin ja makuualustan. Jos mahdollista, rinkka kannattaa sovittaa ennen ostoa, jotta se on käyttäjälleen oikean kokoinen ja lisäksi on katsottava että rinkassa on riittävät säädöt. Ennen retkelle lähtöä kannattaa tarkistaa rinkan säädöt sopivaksi. Rinkkaan pakattavat tavarat on hyvä pakata esimerkiksi muovipusseihin kastumisen varalta.

Makuupussit ja makuualusta

Makuupussia valitessa tärkeintä on tietää olosuhteet, joissa nukutaan. Makuupussit lajitellaan yleisesti kesä-, kolmenvuodenajan- ja neljänvuodenajan makuupusseihin. Makuupussien ilmoitetut lämpötilat edellyttävät makuupussin oikeata käyttöä, asianmukaista makuualustaa sekä aluskerraston käyttöä nukuttaessa. Lämpötilaan vaikuttaa mm. kuinka paljon makuupussia on pesty ja miten se on ollut pakattuna. (Makuupussi kannattaa säilyttää ilmavasti, ei pakattuna). Aina ei kannata hankkia halvinta mahdollista makuualustaa, sillä ne eivät juurikaan eristä lämpöä ja kastuvat läpi. Makuualustan pääasiallinen tarkoitus on eristää kylmyyttä ja kosteutta maasta, se ei ole pehmuste. Jumppa-alustat eivät sovi tähän tarkoitukseen.

Ruokailuvälineet

Ruokailuvälineisiin kuuluvat syvä lautanen, lusikka, haarukka, veitsi ja muki sekä juomapullo. Välineiden tulee olla muovia tai metallia, ei posliinisia eikä kertakäyttöisiä. Ruokailuvälineiden säilytykseen käytännöllisin on kangaspussi, jotta pidemmälläkään leirillä astiat eivät pääse homehtumaan. Pussissa on hyvä olla mukana myös astioiden kuivauspyyhe.

Puukko

Puukon valinta: on tärkeää, että puukko on käyttäjälleen sopivan kokoinen. Liian pienestä puukonkahvasta ei saa turvallista otetta, ja liian suuri taas on kömpelö. Aloittelijan puukossa on hyvä olla kaksipuolinen sormisuoja. Puukko on hyvä huoltaa säännöllisesti ja pitää terävänä.

Eväät

Matkaan (etenkin pitkillä kävelyosuuksilla) kannattaa ottaa mukaan myös pientä syötävää, kuten pähkinöitä tai rusinoita. Makeiset ovat huono vaihtoehto, niiden vaikutus poistuu yhtä nopeasti kuin alkaakin, joten juomaksi kannattaa ottaa vettä tai mehua. (Ei kuitenkaan hiilihapollisia juomia!)

Vinkki: kylmällä säällä kannattaa tehdä lämmintä mehua, joka jäähtyy sopivaksi päivän aikana.

Muut varusteet

Jokaisella retkellä on hyvä olla mukana oma henkilökohtainen pieni ensiapupakkaus. Pieni ensiapupakkaus sisältää tarvikkeet haavojen ja nirhamien ym. hoitoon sekä välineet nyrjähtäneen nilkan hoitoon (ideaaliside). Henkilökohtaiset lääkkeet tulee antaa omalle johtajalle huoltajan allekirjoittaman annosteluohjeen kera. Leirillä ja retkillä johtajilla on näiden lisäksi vakavampiin tapaturmiin tarkoitettu ea-pakkaus.

Mitä mukaan retkelle/leirille?

Ennen jokaista retkeä ja leiriä ilmoittautuneille lähetetään tarkempi varusteluettelo. Alla on varusteluettelon perusrunko, jota sovelletaan retken tai leirin tarpeisiin.

Pakkaa mukaan ainakin nämä:

  • riittävästi säänmukaista ja lämmintä vaatetta
  • sadetakki ja -housut sekä saappaat
  • riittävästi vaihtovaatetta
  • yöasu, (=pitkä kerrasto)
  • makuupussi ja makuualusta
  • ruokailuvälineet kangaspussissa (muovinen syvä lautanen, muki, sekä haarukka, lusikka ja veitsi)
  • henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet (hammasharja ja -tahna, lääkkeet yms.)
  • tasku- tai otsavalo sekä varaparistot
  • puukko
  • istuinalusta
  • juomapullo

Katso lisää vinkkejä onnistuneisiin retkivarustevalintoihin Partioaitan nettisivuilta.