Joulukampanjaohje

MISTÄ ON KYSE?

Lippukuntamme hankkii varoja myymällä partiolaisten adventtikalentereita ja joulukortteja.

Tavoitteenamme on hankkia varoja, joiden turvin voimme mm. pitää leirien ja retkien hinnan kohtuullisena kaikille myös ensi vuonna.

Partiolainen on adventtikalenterin paras myyjä. Pyydämme teitä osallistumaan yhteiseen varainhankintaan ja sitoutumaan tietyn määrän myyntiin ottamiseen yhteisen hyvän vuoksi. Tuotteita voi myydä ystäville, tutuille, sukulaisille ja vaikkapa ovelta ovelle. Myös vanhemmat voivat myydä tuotteita esim. työpaikoilla.

Vaikka adventtikalenterien myynti yhteisen hyvän eteen opettaa partiolaisille tärkeitä taitoja, voi itse myyntitilanne olla jännittävä varsinkin ensimmäisillä kerroilla. Olisikin hienoa, jos löytäisitte aikaa pieneen myyntiharjoitteluun partiolaisenne kanssa ennen varsinaista koitosta. Voisiko partiolaisenne tulla harjoittelemaan kalenterien myyntiä esimerkiksi jomman kumman vanhemman työpaikalle tai tuoda sinne adventtikalenterin mainosjulisteen?

Partiolaisten adventtikalenterimyynnillä on pitkät ja ansiokkaat perinteet: adventtikalentereita on myyty vuodesta 1947 lähtien. Kalentereiden tuotto menee kokonaisuudessaan partiotoiminnan tukemiseen. Kalenterin myyntihinta on 10 €, josta lippukuntamme saa 4,50 €. Tänä vuonna kalenterin on kuvittanut Christel Rönns.

MITEN MYYJÄ HYÖTYY KAMPANJASTA?

Kymmenen tuotteen myynnistä saa palkkioksi tonttumerkin, yli 50 myydystä tuotteesta hopeisen tonttumerkin ja yli 100 tuotteesta kultaisen tonttumerkin. Nämä merkit voi ommella suoritusmerkkien sekaan partiopaidan hihaan. Lisäksi yli 18 tuotetta myyneet saavat partiologolla varustetun muovilautasen. Vielä näidenkin lisäksi lippukunta haluaa kannustaa jäseniään myyntitoimiin tarjoamalla 10€ lahjakortin Vesihelmeen jokaisesta myydystä 25 tuotteesta.

MYYTÄVÄT TUOTTEET

  • Adventtikalenteri on hinnaltaan 10€. Lippukunnan osuus myydystä kalenterista on 4,5€, piirille menee 2,85€ ja keskusjärjestölle 2,65€. Kalenterin mukana tulee joulupakettitarroja. Kalenterin on kuvittanut Christel Rönns. Suomalainen avainlipputuote, painettu suomalaiselle kartongille Hämeenlinnassa.
  • Joulukortit ovat hinnaltaan 5€/pkt ja on tällaisenaan täysin hämäläinen myyntituote. Yhdessä paketissa on kuusi Mauri Kunnaksen kuvittamaa joulukorttia. Lippukunnan osuus myydystä paketista on 1,5€. Suomalainen avainlipputuote, painettu suomalaiselle kartongille.

MISTÄ/MITEN TUOTTEITA SAA MYYNTIIN?

Adventtikalentereita ja joulukortteja saa noutaa kololta tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 18-19 sekä torstaisin klo 17-17.45. Tuotteita saa ottaa myyntiin vain huoltajien kanssa tai huoltajan allekirjoittamalla lupalapulla, jolloin vastuu myyntiin otetuista tuotteista ja niiden tilittämisestä on lapsen huoltajilla.

VUODEN 2021 MYYNTISTRATEGIA (!)

Jokainen partiolainen saa ensimmäisenä lähtökohtaisesti 6+6 tuotetta myyntiin, joiden myyminen oikeuttaa tonttumerkin saamiseen. Tämän lisäksi tuotteita saa noutaa lisää koloiltojen yhteydessä.

Myymme mahdollisuutta tukea partiotoimintaa, emme myy vain 10€:n arvoista “pahvikorttia”, vaan me myymme mahdollisuutta toiminnan tukemiseen 10 eurolla. Tällöin asiakas todennäköisimmin tukee yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa kalenterin avulla, ei niinkään siitä saatavan aineellisen hyödyn vuoksi. Kyse on siis mielikuvamyynnistä, joka opetetaan myyjille oman ikätason ja ymmärryksen mukaan. Paras myyntipuhe onkin kysymys: “haluaisitteko tukea partiotoimintaa?”

Joulukorttien kohdalla ei erityisiä muutoksia edellisiin vuosiin. Kalenterin hinnan nousun myötä tasarahakauppa helpottuu, esimerkiksi kalenteri ja kaksi nippua korttia 20€:lla. Kannattaa siis tarjota useampaa tuotetta kerralla.

Mikäli ilmenee jokin erityinen syy, jonka vuoksi perhe ei saa myytyä edes yllämainittua kahtatoista tuotetta*, voi asiasta neuvotella kampanjapäällikön kanssa. Syy voi olla esimerkiksi useampi lapsi/perhe tai perheen lomamatkan ajoittuminen kampanja-ajalle. Toivottavaa kuitenkin on, että jokainen lapsi saisi myytyä ainakin tämän kiintiömäärän.

*Tällaisessa tapauksessa palauta tämä myyntikiintiö mahdollisimman pian takaisin Arille, viimeistään kuitenkin 25.11.

TÄRKEÄT PÄIVÄMÄÄRÄT

  • Markettimyynti Prisman käytävällä lauantaina 30.10. klo 10 – 14. Avoin tempaus kaikille ryhmille.
  • Markettimyynti Prisman käytävällä lauantaina 13.11. klo 10 – 14. Avoin tempaus kaikille ryhmille.
  • Myyntikiintiötuotteet (6+6) tulee palauttaa viimeistään 25.11. mennessä, mikäli todetaan, että edes tätä määrää ei saada myytyä.

    Jos et pääse tuomaan myymättömiä tuotteita kololle tähän mennessä, ilmoita palautettava määrä ja tuo ne aamulla marketmyyntipisteelle. Tällöin nämä tuotteet saadaan vielä markettimyyntiin ja “hävikkiä” ei synny niin paljon.

  • Markettimyynti Prisman käytävällä lauantaina 27.11. klo 10 – 14. Avoin tempaus kaikille ryhmille.
  • Myydyt kalenterit ja kortit tulee tilittää käteisellä tai maksaa lippukunnan tilille ehdottomasti 2.12. mennessä, myös myymättömät tuotteet tuodaan kololle Arillle! Tämän jälkeen palautustuotteita ei oteta vastaan ja myyjät lunastavat tuotteet omiin nimiinsä. Ryhmänjohtajat ilmoittelevat mahdollisista ryhmäkohtaisista myyntitempauksista.

Joulunodotusterveisin,
Joulukampanjapäällikkö
Ari Jaska, p.050-3061765