Toimintakalenteri on julkaistu!

Toivon mukaan vuosi 2022 tulee olemaan helpompi kuin edeltäjänsä. Yhä haastavien aikojen keskellä johtajisto on luonut tämän vuoden alustavan toimintakalenterin, jonka löydätte osoitteesta https://forssanpartiolaiset.fi/lippukunta/toimintakalenteri/

Partiotoiminnan keskiössä on säännöllinen viikkotoiminta oman ryhmän kanssa. Koloiltojen lisäksi vuoteen tulee sisältymään sekä ryhmien omia, että koko lippukunnan yhteisiä retkiä (ainakin helmi- ja lokakuussa), sekä kesällä kolmen yön sudenpentu-seikkailijaleiri. 

Näiden lisäksi toivomme pääsevämme osaksi vuoden suurimpia yleisötapahtumia; Yhden päivän jamboreeta ja Finnjamboree Kajoa. Kilpailurintamalla on tulossa myös vilkas vuosi; kilpailujen ja tapahtumien valikoima on runsas, ja koko vuoden kilpailut kruunaa syksyllä järjestettävät seikkailijakilpailut täällä Forssassa!

Toivomme vuodesta 2022 avoimen keskustelun ja aktiivisen osallistumisen vuotta. Varmistattehan, että yhteystiedot ovat Kuksassa ajantasalla, jotta viestintä ryhmänjohtajien ja huoltajien välillä olisi vaivatonta. Vaikka partiossa harrastamiselle ei aseteta samanlaisia ehtoja, kuin esimerkiksi joukkueurheiluharrastuksissa, toivomme partioharrastuksen tueksi koko perheen kannustusta. Partiossa parasta on saada kasvaa ikätovereidensa joukossa, turvallisessa ympäristössä, aikuisten tuella.

Mukavaa alkanutta vuotta 2022!